patterns > Kässäpuoti
> Kuusisto sukat
Kuusisto sukat
Haaveilin maalla asumisesta vuosia. Lopulta löysimme itsellemme oman pienen talon, joka oli yli sata vuotta vanha. Vanhan puutarhatonttimme nimi on Kuusisto, vaikka ylikasvaneet kuuset kaadoimmekin siltä heti alkuunsa. Kauniit kuuset jäävät elämään näihin sukkiin, joiden jalkapöydän pitsi on samaan aikaan vangitseva, mutta yksinkertainen. Upea, rouhea kotimainen villa asettuu yksinkertaiseen pitsikuvioon kauniisti.
Sukissa on perineinen vahvistettu kantapää ja kärjessä lyhyt sädekavennus. Kaunis pitsipaneeli kulkee sukan etuosassa koko matkan varresta varpaisiin. Upea kotimainen villalanka tekee sukista tiiviit ja hyvin jalkaan muotoutuvat. Ohje on kirjoitettu noin koolle 38-39, mutta pituutta voit helposti säätää neulomalla joko ylimääräisiä kerroksia sileää neuletta ennen kärkikavennuksia tai neulomalla pitsiä ohjeesta poikkeavan pituuden. Ohje on kirjoitettu sukkapuikoille, mutta sukat voit neuloa myös pyöröpuikolla.
Ohjeenmukainen lanka on Aholaidan lammastilan sukkalankaa, joka on paksu kotimainen tilalanka. Testineulojat ovat käyttäneet onnistuneesti myös muita lankoja, joita olen lisäillyt tähän vaihtoehdoksi. Sukkien neulepinta on hyvin tiivis, joten suosittelen seuraamaan neuletiheyttä, jotta sukista ei tule liian suuret.
Upeat Kuusisto sukat saat myös kotimaisesta Jalovillan Pässi-sukkalangasta.
The original Kuusisto socks are made of a wooly sock yarn from Aholaita lamb fram. The yarn is 190m(202 yards)/100g and it’s only available in Finland. I’ve given some alternative yarns to use. These alternative yarns have been test knitted successfully, but any thick sock yarn will be great, as long as you match the gauge.
45994 projects
stashed 16201 times
4099 projects
stashed 3009 times
- First published: September 2020
- Page created: September 4, 2020
- Last updated: November 10, 2022 …
- visits in the last 24 hours
- visitors right now