Musiikissa hienointa on se, että se sopii melkein joka mielialaan. Ilon ja onnen hetkellä haluaisi laulaa ja tanssia ja antaa musiikin viedä (tai ainakin vähän taputtaa varpaita tahtia tapaillen). Toisaalta musiikki lohduttaa, kun on mieli maassa. On melkein mahdotonta olla näkemättä kurjien asioiden ja kokemusten valoisiakin puolia, kun oma voimakappale muistuttaa, että kaikesta kyllä selvitään. Raivomusiikki antaa rohkeutta tarttua asioihin ja toteuttaa viimeinkin ne päätökset. Mikä toisikaan enemmän muistoja eletystä elämästä kuin oma lempimusiikki vuosien takaa? Ja millaisia uskomattomia elämyksiä itselle vieraampaan musiikkityyliin tutustuminen voikaan tuoda!